Vieraat kun lähtee, Talo tyhjenee.
Haikeus valtaa mielen.
Mieli halaa ulos, Mikä on tulos.
Merkittiin paikat kartalle,
Jalka kaasupolkimelle.
Matka alkoi koskelle.
Perniöön ja Kiskolle.
Sunnuntai päivä valkeni pilvisenä. Vieraat lähtivät kotiinsa. Keväiset koskien kuohut kutsuivat puoleensa. Krissen kanssa olimme miettineet, jos kävisimme Bodomjärven kiertämässä ja samalla jonkun kosken katsastamassa. Suuunnitelmat muuttuivat, ja Bodom- järven kiertoajelu vaihtui Mommolanjoen Sahankulman koskeen, Salon Kiskossa sekä Latokartanonkoskeen Perniössä Salossa.
Lähdimme matkaan ja Neiti Navimme ohjasi meidät isolta tieltä Vilikkalantielle. Ajelimme Vilikkalantietä pitkin, joka alun asfaltin jälkeen muuttui soraiseksi, routakuoppia täynnä olevaksi tieksi. Tien kunnon korvasi kuitenkin mukavan kumpuilevat maalaismaisemat. Krissen kanssa tuumailimme, että neiti Navi on arvaamaton, koskaan ei voi tietää mistä itsensä löytää.
Tämän tarinan nimi voisi olla myös: Rappeutuneet rakennukset rantojen reunoilla.
Sahankulman koski
Koski oli helposti tien vieressä ja autolle löytyi hyvin paikka. Keväisen lällyn peittämä polku johdatti vanhan, omalla tavalla kauniin, ränsistyneen rakennuksen luokse. Luonto tekee omia kauniita värityksiä ja muotoja rakennuksille, jotka loppujen lopuksi sointuvat oikein hyvin ympäröivän luonnon kanssa. Sammaleet valtaavat pärekaton ja aurinko haalistuttaa punamullan pois rakennnusten sieniltä. Niin rakennuksesta tulee yhtä luonnon kanssa ja muuttuu pikkuhiljaa osaksi luontoa. Kaatuu ja maatuu, jäljelle jäävät vain ruostuneet naulat ja kiviset perustukset kertomaan rakennusten tarinaa.
Sahankulman koski on antanut voimaa myllylle ja sahalle. Padot luovat oman tunnelmansa koskelle.
Heti sillan luona oleva koski oli kaunista katseltavaa vanhan rapistuneen rakennuksen ollessa taustalla. Patoaltaan vesi syöksyi kauniisti alapuoliseen jokeen. Kosken kummallakin puolella olivat polut, joita seuraamalla koskea pystyi hyvin lähestymään.
Patoaltaan aukoista vesi virtasi voimakkaasti kohisten, ruskeina ja valkoisine kuohuineen.
Noin 100 metrin päässä yläpuolella näkyi lehdettömien puiden välistä korkealta kuohuva vesipatsas.
Ajoimme autolla yläpuolella olevalle koskelle. Siellä sijaitsi Mommolanjoen pääpato ja patojen aukoista vesi suihkusi kovaa kohisten, luoden hienon kontrastin vanhoille rakennuksille. Kosken pääsi ylittämään kaiteilla suojattua siltaa pitkin.
Padon yli kulkeva silta oli tukeva ylittää, vaikka kyllä minua vähän pelotti mennä yli. Korkeanpaikankammoisen kauhu. Koski pauhasi voimalla alhaalla, mutta jäinen järvi yläpuolella toi rauhallisemman olon. Silti kannattaa olla varovainen ylittäessään patoa. Kaide oli kunnossa, vaikka vähän epämääräisen kauniilta näyttävä.
Toisella puolella olivat sahan ränsistyneet rakennukset. Karua, haikeata ja kaunista. Usein mietimme rakennusten historiaa ja siellä työskennelleitä ihmisiä. Miten alueella on silloin eletty ja asuttu. Miten on rakennusten annettu rapistua. Hylätyt rakennukset tuovat kaihoisan mielen.
Latokartanon koski
Latokartanon koskelle saavuttaessa ensimmäisenä pisti silmiin rakennuksen rauniot ja ihmettelimme ääneen, mikä tämä on. Rauniot olivat erittäin vaikuttavan näköiset auringon säteiden osuessa raunion kivisiin seiniin. Koski kohisi ruskean ja valkoisen väreissä vaahtopäisinä kuohuina.
Latokartanonkoski sijaitsee Perniön puolella ja on yksi Kiskojoen koskista. Koskialue oli aivan mykistyttävän upea keväisessä auringonpaisteessa, joka alkoi meille paistamaan saapuessamme koskelle.
Autoille oli hyvät parkkipaikat, jotka tällä kertaa olivat tyhjänä saapuessamme ja lähtiessämme. Keväisen lällyn ja suojapaikkojen jään huomioonottaen retkeläisten jalkineet eivät olleet tarkoituksen mukaiset, mutta hyppien ja loikkien pääsimme koskelle ja siellä kiertelemään.
Kosken kuohut olivat komeata katseltavaa kevätvesien ollessa korkealla. Osittain oli vielä jäitä kosken reunoja kehystämässä. Myllyn rauniot kosken kuohuissa kertoivat historiasta kosken rannalta. Rauniot antavat hienommat ja kertovammat puitteet muuten komealle luonnolle. Siinä on jotain mystistä, jotain joka pistää miettimään elämää.
Portaat johdattivat kävelemään kosken yläjuokselle päin, jossa kaiteella suojattu polku ohjasi kulkemaan yläjuoksulle päin. Sieltä pääsi koskea ihailemaan rannalta käsin.
Koskessa oli nähtävillä entisen ruukin vasarapajan rauniot. Latokartanon koskella on todennäköisesti ollut kruunumylly jo 1300-1400-luvulla. Näsen kartanoon kuuluva tuulimylly rakennettiin 1550-luvulla koskeen ja 1560- luvulla toinen. Vesisaha rakennettin koskeen vuonna 1556.
Tänä päivänä Latokartanon koski on merkittävä luontokohde, jonka ympäristöä voi tutkailla luontopolulla. Koski on myös kalastajien suosiossa.
Koskella on pituutta puoli kilometriä ja pudotuskorkeutta n.17 metriä. Näin keväällä kosken kuohut olivat voimakkaimmillaan.
Sahankulman koski
Vilikkalantie 126
Perniö, Salo
6687312.658 N
302579.383 E
Helppokulkuinen
Latokartanon koski Salo-Tammisaaritieltä
Hästöntie 116
2550 Salo
Koordinaatit:
N6672100
E286802
Kasvihuoneiden kohdalta viitta vasemmalle Latokartanon koski.
Helppokulkuinen, siltoja ja on myös kaiteellisia polkuja.
Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään
Reiskat ja Reppu 