Terveisiä Terveyslähteeltä Espoosta

On täällä ollut paikka terveellinen vesi rautapitoinen siinä on kylvetty, sitä on juotu vedellä olo hyvä luotu Aikaa on vietetty ajatukset arjesta pois siirretty Nautittu kesästä ja yhdessäolosta Kuva Untamo/ Tmi Mestarimallit. Olipa kerran Terveyslähde Espoossa, mutta jäljelle on jäänyt vain muutama rakennuksen pohja. Tämäkin kohde, vain ykskaks tulla tupsahti eteemme Krissen selaillessa google-karttaa. Uteliaita …

Jatka artikkeliin Terveisiä Terveyslähteeltä Espoosta

Pirunpesä, Hollola, Häme

Piru hyppeli kallion päällä raivosi, heitteli kiviä täällä Raivo laantui Piru taantui Kallio murskautui Rauha alueelle laskeutui Kivet jäi jälkeen Piru pakeni länteen Metsään saapui hiljaisuus Tästä tapauksessa on jo ikuisuus Mitä lienee esi-isämme miettineet tästä paikasta, lienevätkö noin kuten runoon kirjoitin. Taikausko oli vanhaan aikaan täysin eri luokkaa kuin tänä päivänä, kuten nimestä voi …

Jatka artikkeliin Pirunpesä, Hollola, Häme

Karjaan keskiaikainen Pyhän Katariinan kirkko

Rautakauden alkupuolelta viikinkiajalle Karjaan seudulla oli vaurasta pysyvää asutusta. Alue hiljeni, kunnes 1100-luvun loppupuolella pääasiassa ruotsalaiset talonpojat asuttivat alueen uudelleen. Karjaan kirkkopitäjän arvellaan perustetun 1200-luvun puolivälissä. Länsi-Uudellemaalle ja Karjaalle Raaseporin linnan perustaminen vaikutti 1300-luvulla. Linnan rakentaminen viivytti kivikirkkojen rakentamisen alkua. Kirkko sijaitsee erittäin viehättävällä paikalla Kirkkojärven läheisyydessä. Kesällä voi vihreää lehmuskujaa pitkin kävellä kohti kirkkoa …

Jatka artikkeliin Karjaan keskiaikainen Pyhän Katariinan kirkko

Kymin Pyhän Johanneksen kirkko, Kymenlaakso

Tänä kesänä anno 2023 Kymin kirkko toimi tiekirkkona Kotkan kirkon ollessa remontissa. Mikä tuuri. Kymin kirkko on kaunis, valkoinen pyhättö omassa rauhassaan kirkkopuistossa Helilän kaupunginosassa Kotkassa. Kymijoen Huumahaara on erottanut keskiajalla Pyhtään ja Vehkalahden kirkkopitäjät. kymenkartanon kappeliseurakunta perustetiin noin 1440-luvulla ja Kymenlaakson kappeli sijaitsi Huumahaaran länsipuolella. Samalle paikalle rakennettiin 1600-luvulla ensimmäinen kirkko, joka kuitenkin lahosi …

Jatka artikkeliin Kymin Pyhän Johanneksen kirkko, Kymenlaakso

Ristijärven nähtävyyksiä, Kainuu

Kuuletko korpien kuiskintaa jokien järvien loiskintaa metsän puiden havinaa lintujen siipien suhinaa Haluatko kulkea luonnossa kävellä vaaroilla kalastella koskilla marjastaa metsissä puhtaassa luonnossa Kaikki tämä odottaa Kainuuseen matkaajaaKesälomalla Kainuussa, ajelimme poikani ja kolmen pikkupojan kanssa, akselilla Ristijärvi, Hyrynsalmi, Ämmänsaari ja Sotkamo. Olenkin kirjoittanut Sotkamon nähtävyyksistä sekä Hiisijärven hiekoista. Ristijärvi on 5-tien varrella matkalla Kajaanista pohjoiseen, …

Jatka artikkeliin Ristijärven nähtävyyksiä, Kainuu