Västanfjärd Pyhän Jaakobin, (vanha) kirkko, Varsinais-Suomi

Kaunis punainen vanha puukirkko on putkahdus menneisyydestä kauniin luonnon keskellä, Västenjfärdissä, Kemiön saaren eteläosassa kapean merenlahden pohjukan rinteessä. Pyhän Jaakobin kappeli on vuonna 1759 rakennettu turkulaisen kirkkorakennusmestari Isak Olinin johdolla kirkonrakentaja Anders Piimäsen piirustusten mukaan. Kirkko on muodoltaan kahdeksankulmainen ja aumakattoinen. Sakaristo ja kirkkosalin lautaholvi valmistuivat 1760. Asehuone laajennettiin nykyiseen kokoonsa 1830. Kirkon länsipäässä on …

Jatka artikkeliin Västanfjärd Pyhän Jaakobin, (vanha) kirkko, Varsinais-Suomi

Pohjankoski, Perniö, Salo

Joki solisee Koski kohisee vesi vauhdilla virtaa Kevät aikaa Kevään taikaaKoskia ihailkaa Silta kulkee Muurlanjoen yli ja virtaa rauhallisemmin ennen sillan toisella puolella sijaitsevaa koskea. Jos meillä ei olisi ollut google-karttaa käytössä, olisimme ajaneet tämän kohteen ohi. Maisema on tasaista peltomaisemaa eikä vesistöä näkynyt missään. Ainut merkki oli silta, jota pitkin ajelimme, kun Krisse huudahti, …

Jatka artikkeliin Pohjankoski, Perniö, Salo

Juvankoski, Salo, Varsinais-Suomi

Kevät sää luonnon herättääKosket pauhaa mielen rauhaaVirtaava vesi vie talven mennessään On aika astua kesäiseen, uuteen elämään Ihana, ihana, aivan super hyvä ilma oli lähteä pitkästä aikaa liikenteeseen. Harvinaisen synkänharmaa talvi ei ole houkutellut reissuamaan eikä nuo myöhäiset lumisateet ole yhtään parantaneet tilannetta. Vihdoin osui kaunis päivä ja reissuajat puhkuivat onnesta päästessään liikenteeseen. Ainut kriteeri …

Jatka artikkeliin Juvankoski, Salo, Varsinais-Suomi

Raaseporin linna, Snappertuna, Uusimaa

Linnassa on asuttu tavaroita kaupattu Linna on valloitettu Se on hylätty uudelleen pystyyn pykätty Hetken se eli kukoistustaan kunnes jäi rappeutumaan Rauniot seisomaan joita nyt ihaillaan Linnanrauniot, keskiaika, tarinat ja ympäristö. Loistava ja kiehtova yhdistelmä hienolle tutustumismatkalle Suomen suhteellisen hyvin säilyneeseen ainoaan maaseutulinnaan. Ympäristö on säilynyt samankaltaisena vuosisadat toisin kuin Turun linna tai Hämeen linna, joiden ympärille ovat kasvaneet …

Jatka artikkeliin Raaseporin linna, Snappertuna, Uusimaa

Raision Pyhän Martin kirkko, Varsinais-Suomi

Legendan mukaan Raision kirkon rakensivat jättiläiset nimeltään Killi ja Nalli. Jättiläiset riitaantuivat papin kanssa maksusta ja Killi uhkasi hajottaa koko kirkon. Löydettyään sopivan kivenlohkareen meren rannasta Killi ei löytänytkään enää tietä takaisin kirkolle ja suutuspäissään heitti lohkareen takaisin mereen. Lohkare on edelleen näkyvissä Turun Ruissalossa ja se tunnetaan nimellä Kukkarokivi.Killi kirkkoja tekevi, Nalli nauloja takovi …

Jatka artikkeliin Raision Pyhän Martin kirkko, Varsinais-Suomi

Kultalähde ja Hyyppärän luontopolku, Kiikala, Varsinais-Suomi

Metsän keskellä on paikka mystinen. Lähde tumma, hiljainen. Vesi tummanpuhuva. Ympärillä hiljaisuus Ei kuulu puitten kuiskaus Vain oma hengitys. Lähde ei kerro tarinaansa me vain arvaillaan ja sen salaperäisyyttä kunnioitetaan.Pääkaupungin valtasi harmaus, mutta silti päätimme tuulettaa päätämme ja mennä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, mutta minne, on se ikuisuuskysymys. Kaipasimme luontoa, metsää sekä liikkumista luonnon rauhassa. Krisselle välähti …

Jatka artikkeliin Kultalähde ja Hyyppärän luontopolku, Kiikala, Varsinais-Suomi

Lemmenpolku ja Snappertunan kirkko, Raasepori

Lennä mun lempeni laulu Maisema kuin taulu vehreää ja kumpuilevaa pitää sisällään mielenkiintoista tarinaa Nimestään huolimatta Lemmenpolulla on sattunut traaginen ja verinen historian tapahtuma. Jännitystä tiedossa myöhemmin tekstissä. Lemmenpolulle pääsee Raaseporin linnanraunioden pihasta, jonne on viitalla osoitettu suunta tai Forngårdenin talomuseolta. Lemmenpolku on lyhyt, mutta viehättävä katsaus Snappertunan luontoa. Polku vie läpi lammaslaitumen ja yli …

Jatka artikkeliin Lemmenpolku ja Snappertunan kirkko, Raasepori

Eerikinpolku, Veikkola, Kirkkonummi, Uusimaa

Eerikinpolku ja Pähkinäpolku ovat Kirkkonummen Veikkolassa Haapajärven rantamilla kulkevia polkuja, joilla voi tutustua alueen historiaan sekä luontoon. Eerikinpolku on enemmän kulttuuripolku kuin Pähkinäpolku on taas enemmän luontopolku. Polut alkavat suola-aitan kulmalta, jossa ovat tietoa reiteistä sekä polkujen reittikartat. Tällä kertaa kävimme kiertämässä Eerikinpolun, jonka alkupää on Eerikinkartanon pihapiirissä tai reitin voi aloittaa Navalan kartanon pihapiiristä. …

Jatka artikkeliin Eerikinpolku, Veikkola, Kirkkonummi, Uusimaa

Pirunpesä, Hollola, Häme

Piru hyppeli kallion päällä raivosi, heitteli kiviä täällä Raivo laantui Piru taantui Kallio murskautui Rauha alueelle laskeutui Kivet jäi jälkeen Piru pakeni länteen Metsään saapui hiljaisuus Tästä tapauksessa on jo ikuisuus Mitä lienee esi-isämme miettineet tästä paikasta, lienevätkö noin kuten runoon kirjoitin. Taikausko oli vanhaan aikaan täysin eri luokkaa kuin tänä päivänä, kuten nimestä voi …

Jatka artikkeliin Pirunpesä, Hollola, Häme

Ristijärven nähtävyyksiä, Kainuu

Kuuletko korpien kuiskintaa jokien järvien loiskintaa metsän puiden havinaa lintujen siipien suhinaa Haluatko kulkea luonnossa kävellä vaaroilla kalastella koskilla marjastaa metsissä puhtaassa luonnossa Kaikki tämä odottaa Kainuuseen matkaajaaKesälomalla Kainuussa, ajelimme poikani ja kolmen pikkupojan kanssa, akselilla Ristijärvi, Hyrynsalmi, Ämmänsaari ja Sotkamo. Olenkin kirjoittanut Sotkamon nähtävyyksistä sekä Hiisijärven hiekoista. Ristijärvi on 5-tien varrella matkalla Kajaanista pohjoiseen, …

Jatka artikkeliin Ristijärven nähtävyyksiä, Kainuu