Kaunis kevätsää,
mieltä lämmittää
ulkona raikastuu pää
arkiset asiat unhoon jää
Onko parempaa kuin tää
kun meri on määränpää
Korona pauhaa pääkaupunkiseudulla ja ihmiset valtaavat virkistys- ja ulkoilualueet paetakseen koronaa. Me päätimme lähteä vähän pienemmälle ja hiljaisemmalle Uudenmaan virkistysalueelle (Uuvi) Kolaholmeniin, joka sijaitsee Tammisaaren itäpuolessa sisäsaaristossa. Porukka kasaan, Krisse, Neiti N ja Neititeini sekä koira ja pikkukoira. Eväät, makkarat ja kertakäyttögrilli, joka takasi sen, että saimme kevään aloitusmakkarat.
Ajelimme aurinkoisessa säässä Karjaan ohitse, käännyimme Snappertunan tielle, sitten Höstnäsin mutkaiselle tielle. Varovasti sai ajella, kun aurinkoisesta säästä huolimatta varjoiset mutkat olivat liukkaita.
Ajattelimme Kolaholmenin olevan vähemmän tunnettu, mikä osoittautui oikeaksi päätökseksi.
Lövöntietä pitkin saavuimme sitten Kolaholmeniin. Heti tien varrella oli pieni pysäköintipikka ja siinä kyltti ja opastetaulu Kolaholmenista.
Eipä tarvinnut pitkää matkaa metsän läpi polkua pitkin kävellä kun saavuimme hiekkarannalle. Infotaulussa kerrottiin siellä olevan uimaranta ja hieman hymyillen tuumasimme, että kyllä tämä uimarannasta käy, vaikka ei suuren suuri ollutkaan.
Uimarannan kohdalla oli hieman jäätä, mutta keskemmällä merenlahti oli jo vapaana jäistä. Liikennettä oli merellä, joutsenpariskunta lipui rauhallisesti kaksistaan sekä mies ja nainen soutelivat veneellä. Lahden varjoisemmalla puolella mies ajeli moottoriveneellä jäitä särkien. Rouske vain kuului ja koiratkin ihmeissään kuunteli.
Saimme grillimme syttymään ja nautimme eväitä raikkaassa keväisessä ilmassa. Makkarat maistui hyvälle leipien ja kahvin kanssa. Koirat nauttivat ulkoilusta ja niitten piti käydä testaamassa kylmää vettä ja syömässä vähän jäätä.
Sammutimme grillin asianmukaisesti ja roskat pakkasimme mukanamme olevaan roskapussiin ja kuljetimme roskat kotiroskikseen. Älkää roskatko luontoa!
Massut täynnä makkaraa lähdimme katsomaan lähellä olevaa Lövön ulkoilualuetta, jolla sijaitsi näköalapaikka, Timerbackberget. Polku kulki suoraan kallion laelle, josta oli mukavat näköalat merelle,
Lumisella polulla oli kengänjälkiä, joku muukin ulkoilusta nauttija oli käynyt ihailemassa maisemia. Lövön alue olisi jatkunut Lövöntien toiselle puolelle, mutta emme enää lähteneet sitä tutkimaan. Jatkoimme vielä Lövöntietä eteenpäin, mutta vastaan tuli yksityinen leirintäalue, joten käännyimme kotimatkalle.
Retkemme ei ollut pitkä ja ulkoilualueet eivät olleet isoja, mutta saimme ainakin olla rauhassa, pois ihmistungoksesta ja parasta; saimme ne kevään ekat makkarat.
Kolaholmenin virkistysalue
Lövöntie 167
10710 Raasepori
Helppokulkuinen
P-paikka, Lövöntien tien varressa, infotaulun luona
Lövön virkitysalue
Lövöntie 256
10710 Raasepori
Helppokulkuinen
P-Paikka, teiden risteyksessä, infotaulun luona
Kuvat©2019. Reppu ja Reiskat. Kaikki oikeudet pidätetään