Ollaan sankareita kaikki
Hetken aikaa
kalliolle kavutaan
henkeä haukotaan.
Maisemia ihaillaan
luonnon ääniä kuunnellaan
reissusta nautitaan
Yksi listalla olevista kohteistamme on ollut Salon Ilmusmäki. Hautaröykkiö, luolia, pirunpeltoa, näköalapaikka. Hautaröykkiö on seudun kookkaimpia. Jopa Varsinais-Suomen Koliksi verrattu.
Keväinen, ihmeen lämpöinen ilma, melkein kesäinen, meidät siivitti Saloon. Olimme katsoneet etukäteen jo reitin sinne ja Krisse navigoi meidät perille. Hmmm, siellä piti olla puoliympyrän muotoinen parkkipaikka, näkyy kartassa Ullintienä, jonne mahtuisi linja-autoja poikineen ja viitoitettu polku johtasi kohti mäen lakea. Eipä ollutkaan, oli vain kaksi tienpätkää lenkin molemmissa päissä. Parkkipaikan väli oli täytetty, onkohan toiminut maankaatopaikkana. Metsää oli kaadettu mäen alapuolella. Ajoimme ekana Salosta kauimmaisimpaan tienhaaraan, pysäköimme auton ja siellä mielenkiintomme veti vesiojassa hyppelevä sammakko ja kasa sammakonkutua.
Käännyimme, ajoimme siihen toiseen tienpätkään ja päätimme siitä lähteä kohti Ilmusmäkeä. Olimme lukeneet, että nousu on jyrkkä ja haastava. Kun emme nähneet mitään opasteita, yritimme etsiä poluntapaista ja jonkulaisen näimmekin. Ei muuta kuin sisulla kohti rinnettä ylös. Silloin kun noustaan jyrkkää rinnettä ylös on parempi olla katsomatta alas sekä miettimättä alastuloa.
Lopulta pääsimme huohottaen ja puuskuttaen kallion laelle. Tai luulimme niin. Google esiin ja katsoimme siitä, missä hautaröykkiö on. Meidän piti kaartaa hiukan oikealle ja nousta vielä ylemmäksi, joka oli kuitenkin loivaa nousua. Näillä kallioilla on vaarallista liikkua kosteilla keleillä!
Kohta jo näimmekin erikoisen näyn. Kalliolla oli kasautunut ikiaikoja sitten isoja lohkareita muodostaen onkaloita ja railoja lohkareiden väliin. Näkyviin tuli hautaröykkiö lohkareiden päällä. Sinne löysimme sentään polun ja pääsimme ihailemaan röykkiötä sekä sieltä avautuvaa maisemaa. Oltiin korkealla. Ilmusmäki kohoaa 101 metriä merenpinnasta, joten jos matka ei sinne ollut pitkä, jyrkkyys oli sitäkin haastavampi. Kuitenkin kaikki tämä komeus, jylhyys sekä paikan merkillisyys oli nousun arvoista.
Ilmusmäkeä on pidetty pyhänä paikkana, pronssikautinen hautaröykkiö on seudun kookkaimpia.
Paikkaan liittyy tarinoita. Sitä on pidetty uhripaikkana sekä tietäjien voimapaikkana. Kukkulan luolassa on kerrottu asuneen hiisiä. Tarinoita mahtuu, eikä ole ollenkaan ihmeellistä, jos tämmöinen erikoinen paikka ei niitä synnyttäisi.
Emme ole luolaihmisiä, joten emme käyneet kurkkimassa luolan sisälle. Taskulamppukin jäi kotiin, vaikka olimme miettineet ottavamme sen mukaan. Olisimme vain kurkkineet sinne sisälle. Kännykän valolla ei oikein pitkälle näe. Luolasta kerrotaan sen olevan pitkän. Siellä on ollut hiisien ja peikkojen hyvä asustaa. Samoin esihistoriallisten ihmisten.
Uskelan kirkko.
Komeat maisemat olivat ”alemmalta” tasolta paikoitellen. Näimme ihan kirkolle saakka. Nousimme vielä noiden isojen lohkareiden päälle, missä röykkiöhauta oli. Sieltä näkyi Salon kaupunki. Toki kuten muuallakin olemme todenneet, että sahaa tarvittaisiin puiden latvojen katkomiseen. Latvat häiritsevät näköalaa.
Muinaishauta, röykkiöhauta, rauniohauta, hiidenkiuas, kruunu, sekä muita murresanoja. Näillä on oletettavasti viestitetty sukuyhteisön tai joidenkin muiden ihmisryhmien oikeuksia kalavesiin ja rantaniittyihin. Varhaispronssikaudella nämä olivat ylemmmän yhteiskunnallisten hautoja. Joskus olemme miettineet mistä nämä kivet on kuljetettu, koska kallioilla ei näy irtokiviä muita kuin haudan päältä vierineet. Tai sitten hiidet ovat näitä kuljettaneet ja rakentaneet hiidenkiukaita, kuten on aikoinaan uskottu.
Sää huiteli kesän lukemissa, mittari näytti kuuttatoista astetta. Jäkälikkö rapisi kenkien alla ja metsä tuoksui helteisen kuivalta männiköltä. Pörriäisiä ja perhosia lenteli ja linnut sirkuttivat. Keväinen luonto on niin kaunista ja äänten täyttämää. Ilmaan olisi mahtunut meidänkin sankarihuuto, niin hienolle tuntui saavutuksemme nousta Ilmusmäelle. Oltiin Salon vuoren valloittajia. Paikka oli huikea.
Alaskin pääsimme taas joitain merkillisiä polkuja pitkin, jotka päättyivät ja jostain pilkahti joku toinen. Kuitenkin oikeaan suuntaan ja nti navi on metsässäkin hyvä opastaja.
Kylläpä päiväkahvit ja leivät maistuivat hyvälle hikisen urakan jälkeen. Päivää oli vielä kivasti jäljellä ja kävimme Vuohensaaressa ajelemassa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, ilma oli siihen aivan otollinen.
Jatkoimme matkaamme kotia kohti vanhaa Helsingin tietä ja siellä tuli mieleen meidän marraskuinen yrityksemme käydä Aneriojärven lintutornilla. Silloin emme sinne tulvan takia päässeet, mutta talvi oli vienyt vedet pois parkkipaikalta ja pääsimme parkkeeraamaan auton oikealle paikalleen.
Kävimme lintutornilla, mutta päivä oli lintubongauksen huonosta tuloksesta huolimatta kokemuksen täyttämä. Tämä oli kyllä yksi meidän hienoimmista kallioille nousuista, eikä paikkaa ole turhaan kehuttu. Kunnollinen polku ja opastaulu olisi plussaa. Toki siinä olisi haasteensa, jos paikasta nousisi oikea kunnon nähtävyyspaikka. Suosittelemme käymään, vaikka meillä ei ole antaa kunnon ohjeita laelle nousua varten.
Ilmusmäki
Perniöntie 480
24130 Salo
Kohde haastava
P-Paikka Ullintie
Kuvat©2021. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään
Reiskat ja Reppu 