Elokuun alku kutsuu kulkijoita
aurinkoinen sää seuraa retkeilijöitä
Nautitaan maisemista
kultaisista pelloista
kirkoista ja röykkiöistä
Vielä on kesää jäljellä
liikkua ja paikkoja ihmetellä
Kruununa päivän päätteeksi kruunasi käynti Viitamäen Viitankruunulla. (Liittyy tarinaan Angelniemi 8.8.2021). Ajeltiin Teijosta kotiinpäin ja vastaan tuli tienviitta Viitankruunu. Yllätys oli niin suuri, että renkaat soikeana käännyimme vauhdissa parkkipaikalle. Kohde on ollut meidän listalla jo niin pitkään ja nyt se kaappasi meidät röykkiöhautojen keskelle.
Monelle ihmiselle nämä voivat vaan olla kivikasoja, ja sitähän nämä ovatkin. Mielenkiintoiseksi nämä kivikasat tulevat siitä, että jotkut ovat kuitenkin nämä kasanneet. Ihmiset vuosisatojen takaa. Haudanneet sinne vainajia, joko kokonaisina tai polttohaudattu. Välillä laittaa miettimään, kun röykkiöt ovat kallion laella ja ei ole muita kiviä näkyvissä kuin röykkiössä olevat. Mistä ihmeestä ne on kannettu ja kuljetettu? Kivet ovat vielä suunnilleen samankokoisia.
Meille nämä ovat kivoja paikkoja, monesti niihin littyy kapuamista ja hienoja näköaloja. Nyt mennään katsastamaan nämä kruunut.
Siis kurvattuamme P-paikalle, joka oli heti tien varrella, sieltä löytyi hyvät opasteet, jossa kerrottiin Viitankruunun muinaispolusta, hautaröykkiöistä ja alueesta. Alueelta pääsee luontopoluille.
Hannunvaakunat ohjasivat polku pitkin kuivaa kangasmaastoa mäen reunaa seuraten kohti nähtävyyksiä. Mustikoita oli runsaasti, mustia ja pulleita. Oikein kuola suupielistä valuen halusimme nautiskella tuoreiden mustikoiden makeasta mausta. Mutta voi rähmylä, miten ne oli pahoja. Sinne ne lensivät syljen mukana kaaressa hatelikkoon. Luulemme, että kuiva kesä on tehnyt tehtävänsä ja imeneet kaiken makean meden mustikoista.
Polku oli erittäin hyvin merkitty, huomasimme kyllä sivusilmällä, että polkuja menee mäen päälle. Lainkuuliaisesti kuitenkin seurasimme Hannun viitoittamaa polkua. Takaisin tullessa ajattelimme, että niitä polkuja olisi päässyt suoraan röykkiöille.
Ensimmäinen minkä näimme oli suurin ja nimetty Viitankruunuksi. Suuri, kooltaan 25x23x1,5 m. Salon seudulla näitä hautaröykkiöitä kutsutaan kruunuiksi. Muinaishaudat ovat pronssikaudelta, jolloin merenpinta oli 15-20 m korkeammalla.
Viitankruunun lähellä oli toinen pienempi hautaröykkiö. Näissä röykkiöissä oli selvästi havaittavissa keskustan painuminen. Näitä on tutkittu ainakin 1800-luvulla.
Laskeuduimme alas näiltä kahdelta röykkiöltä ja eteemme tuli tämä infotaulu ja postilaatikko. Sekä taas opasteet kolmannelle röykkiölle.
Siellä se röykkiö komeana näkyi taivaan sineä vastaan. Noustuamme ylös sieltä avautui hieno näköala Halikonlahdelle. Vielä hienompi kuin nousee varovasti röykkiön päälle. Varovasti senkin takia, että voi olla liikkuvia kiviä ja käärmeitä. Tai sisiliskot voi säikyttää. Kokemusta on, hih!
Laskeuduimme kolmannelta röykkiöltä alas helppokulkuista polkua pitkin, kun varoi vähän puunjuuria ja kiviä. Tuossa kuvassa keskellä näkyy suurin muinaishauta ja siitä oikealle tulee röykkiö kaksi.
Tänne oli hyvä reissupäivä päättää. Kruunasi meidän hienon päivän. Olimme oikein tyytyväisiä kohteisiimme ja tästä oli hyvä palata arkisiin asioihin.
Viitankruunu
noin Merikulmantie 255
24130 Salo
Kohde on suhteellisen helppokulkuinen
Kuvat ©2021. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 
Päivitysilmoitus: Ajettiin Angelniemeltä Teijolle Salo 8.8.2021 – Reiskat ja Reppu