Keväinen sää
kuohuvat kosket
sulaneet luminietokset
Joet ja järvet se täyttää
lintujen lirkutukset
peltojen viherrykset
Kaikki niin hyvälle näyttää
Kärkelässä ja Orijärven kuparikaivoksella ollaan käyty ennenkin, mutta sää oli silloin talvisen harmaa.
Nyt aurinkoinen kevätmieli sai meidät lähtemään katsomaan Kärkelänjoen kosken kuohuja. Lumet ovat sulaneet melkein kokonaan ja maisemat näyttävät hetkellä millä puhkeamaan kevään vihreyteen. Päätettiin ajella eri reittiä ja tulla tosta reittiä takaisin kotiin. Jo alkumatkasta ”eksyttiin” reitiltä, kun poikettiin bensa-asemalle ja reitti meinasi mennä jo heti sekaisin. Päästiin kuitenkin mutkien kautta alkuperäiselle reitille.
Ajeltiin pitkin Kurkelantietä, mutkaista ja läpi peltojen ja metsien. Muutama mäkikin mahtui matkan varrelle. Erään mäen reunalla ajaessamme katselimme, näkymä oli niin mukava alas laaksoon ja kun paikka autolle näytti olevan tien reunalla, päätimme pysähtyä katselemaan hienoa näköalaa Kurkelanjoelle. Joki oli täynnä vettä ja oli ottanut vallan pelloista. Tulva-aikaa.
Käännyimme Kavastontielle ja sitten Sorttisentielle, joka olikin soratie. Siis kapea ja mutkainen. Silti mukavan maalainen. Näimme jo kauempaa, että hei, tuolla on silta ja tie sillan edessä veden vallassa. Totuus valkeni meille, että se olikin meidän tie. Meidän tie veden vallassa. Tuli tenkkapoo. Mietimme.
Takapeilistä näin tytön hevosineen ja Krisse kyseli tytöltä paljonko vettä on tiellä. Hän näytti hevosen jaloista puoleen väliin ja me teimme päätöksen olla ottamatta riskiä, että olisimme ajaneet sillalla veden valtaaman tien yli. Siispä vain katselimme, kun tyttö hevosineen ylitti sillan.
Käännyimme ja lähdimme takaisin samaa tietä, mistä tulimme. Google näytti reittiä, että pääsemme järven toiselta puolelta Kärkelään. Sekään tie ei mieltä ylentänyt. Kapea, roudan pieksemä soratie kulki ylhäällä mäen päällä korkeiden kuusien keskellä. Talven lumipenkat reunustivat tietä. Lopulta kuitenkin pääsimme Kärkelään.
Kärkelän ruukkikylä on yksi parhaiten säilyneistä ruukkialueista Suomessa. Kärkelänjoen varteen perustettiin kupariruukki vuonna 1766. Ruukkitoiminta lakkautettiin vuonna 1822 ja sen jälkeen Kärkelässä harjoitettiin maa- ja metsätaloutta.
Orijärven Rusthollari Johan Isaksson poltti pihallaan ja löysi tulen hiipuessa tuhkasta oudosti kimaltavan kiven vuonna 1757. Tämä löydös aiheutti sen, että Kärkelään rakennettiin Suomen ensimmäinen kuparisulatto 1765-1766 Robert Finlayn toimesta. Toiminta kytkeytyi Orijärven kuparikaivokseen, jossa kävimme myös Kärkelästä lähdettyämme.
Erikoinen maininta ruukkitoiminnasta Kärkelässä, että työntekijät saivat osan palkastaan ”Kärkelän rahassa”, jotka olivat erikokoisia metallikolikoita, joilla he pystyivät ostamaan maitoa ja voita meijeristä.
Ruukinkujalla on vanhoja työväen asuinrakennuksia, joissa asustaa lähinnä kesäasukkaita. Kujaa pitkin kävellessä voi aistia saapuvansa ajassa taaksepäin. Tuntee oikein historian havinan kävellessä hiekkatietä pitkin. Puuttui vain vanhoihin asusteihin pukeutuneita ihmisiä kylän raitilta.Melkein sielujemme silmin saatoimme nähdä iloisia lapsia tekemässä pikkupuroja ohjatakseen lumen sulamisvedet jokeen.
Vanha navetta ja meijerirakennus, rakennettu 1921-23 tuo vilkkautta kylän harmoniseen tunnelmaan sekä tiettyjä tuoksuja tallitoiminnan puitteissa. Tiloissa toimii myös vaunumuseo.
Kärkelän ruukin toiminnan loputtua 1883 Fiskarsista tuli omistaja ja tila siirtyi maa- ja metsätalouteen. Valtionnavetassa käyskenteli satapäinen Ayshire karja ja samalla harjoitettiin meijerituotantoa. Lehmät myytiin 1961 ja tilalle tuli noin 260 sikaa. Nekin myytiin 1960-luvun lopulla. Nykyään tilalla on ratsastustoimintaa.
Sillalta noustaan mäelle. Tien vierellä ovat entiset työväen asumukset.
Viljamakasiinia vastapäätä sijaitsee Kärkelän tilan keltainen päärakennus. Emme kuvanneet sitä, harmiksemme. Päärakennus on yksityisaluetta, kuten samoin muutkin rakennukset, joten alueella liikkuessa täytyy kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä.
Lähellä päärakennusta oli hieno tammi, joka loi upeat varjot tiehen. Samoin jo nuo kevään kaunokaiset sinivuokot olivat auenneet ilahduttamaan vielä muuten harmaanruskeaa luontoa.
Linnut sirkuttelivat sulosointujaan kilpaa kosken kuohujen kanssa. Miettikää ja unelmoikaa, miten kaunista täällä on kesällä puiden ja luonnon ollessa vihreässä asussaan. Upea paikka.
Kahvit juotuamme ja eväät syötyämme olimme valmiit jatkamaan matkaa huomattavasti helpompaa reittiä pitkin. Kärkelän ruukin läheisyydessä on Orijärven kuparikaivos. Orijärven kuparikaivos aloitti toimintansa vuonna 1758 ja lopetti 1958.
Orijärven kaivoksesta louhittu malmi kuljetettiin aluksi Ruotsiin jalostettavaksi, mutta tukholmalaisen tukkukauppias Bengt Magnus Björkmanin aikana (1783-1815, kaivoksen omistaja) rakennettiin Perniön Koskelle ja Karjalohjan Kärkelään kuparisulatot, Antskogiin survin- ja rikastuslaitos sekä kasarrus- ja vasaralaitos Fiskariin. Tämä jalostusketju tuotti raakakuparia Orijärven malmista. Suomen ensimmäiset sulkukanavat rakennettiin vuosina 1824 ja 1826 Antskogiin ja Koskelle kuparin kuljetusta varten.
Kaivoksella on ollut 200 vuoden aikana monta omistajaa. J.A. Liljeqvist, Robert Finley, Bengt Magnus Björkman, Ludvig Björkman, John Jacob von Julin, Emil von Julin, Albert von Julin, Fiskars Ab, The Finnish American Minig Company, Oy Vuorikaivos, Orijärvi Gruvaktiebolag, AB Zinkgruvor. Lopulta 1945 Outokumpu Oy omisti kaivoksen sen lopettamiseen saakka.
Kulmittain työväen rakennusta mäen rinteestä oli tämmöinen kivinen rakennus. Oven yläpuolisessa kivessä on vuosiluku 1839 ja ja pienen luukun yläpuolella nimikirjaimet J.J.
Mietimme voisiko kyseessä olla John Jacob von Julinille kuuluvat nimikirjaimet. Asiasta emme voi olla todellakaan varmoja, mutta vuosina 1822-1853 von Julin oli kaivoksen omistaja.
Alue on täynnä kaivosjätettä, kivenlohkareita. Nousimme tämän kivirakennuksen takana olevalle mäelle ja sieltä oli hyvät näkyvät kaivoksen vesialueelle, joka kuitenkin oli vielä jäässä. Mäellä kulkiessamme törmäsimme vanhan kellariin jäänteisiin. Sitten eteemme tuli ilmeisesti talon rauniot. Mielenkiintoista.
Jälkeenpäin luimme, että paikalla olisi ollut vielä lisää nähtävää. Tämä tietää sitä, että tänne täytyy tulla vielä kesäisenä päivänä kuvaaamaan turkoosina hohtava vesi ja ne puuttuvat kuvat muista näkymistä.
Kotimatkalla ajoimme Salontietä kotia kohti. Peltokosken voimalaitos sattui mukavasti tien varrelle. Nekin voimalaitoksen kuohut piti ihailla ja kuvata. Kosken alavirrassa kävi voimakas virtaus, mutta moni kalastaja oli saapunut sinne kalastamaan. Jätimme heidät odottamaan saalista ja toivotimme kalaonnea.
Kärkelän Ruukki
Kärkelänkartanontie 411
25470 Kisko
Helppokulkuinen
Orijärven kuparikaivos
Pahalahdentie 9
25470 Salo
Haastavaa lohkareikolla
Peltokosken voimalaitos
Salontie 243
10360 Raasepori
Helppokulkuinen
Kuvat ©2022. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 