Keväinen auringonpaiste virkistää mielen,
ajatus vie reissuajan ajatuksen tiehen.
Makkaranpaisto pyörii päässä,
se kuuluu tehdä kevätsäässä.
Makkarat, tulitikut, sytytyspalat, reppu,
näillä pärjää joka heppu.
Krissen kanssa matkaan siis,
kilometrejä kymmentä viis.
Päästiin nauttimaan makkarasta,
ja mikä parasta, Suomen luonnosta ihanasta.
Lauantaiaamu antoi parastaan täydellisellä auringonpaisteella. Parveke kutsui aamu cappucinolle ja samalla oli mukavaa tutkia vaihtoehtoja minne auton nokan voisi suunnistaa. Koko viikon oli makkaranpaisto pyörinyt päässä. Puskaradiosta sain vinkkejä nuotio- ja laavupaikoista Espoon ympäristöstä ja lähikunnista. Kristian eli Krisse googletti ehdotettuja paikkoja kartalta ja hänelle bongahti sieltä Äreport Pikkalassa. Uteliaisuus kuuluu hyveisiimme, joten etsimme tietoa, mikä se mahtaa olla.
Siitähän saimme ajatuksen käydä katsomassa kyseisen portin ja mennä makkaranpaistoon Kopparnäsin kehutulle ulkoilualueelle. Makkaranpaisto kuuluu niin kevään alkuun, että se on oodi keväälle.
Haluamme mahdollisuuksien mukaan ajella rauhallisempia teitä, kuin kiitävät moottoritiet. Joskus neiti Navi vaan ei ymmärrä navigoijaa tai navigoija ei ymmärrä neiti Navia. Hän tahtoo vaan retkeilijöiden ajelevan pääväyliä. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen ja saimme hänet johdattamaan meidät historialliselle Kuninkaantielle, jota pitkin ajelimme Espoosta Pikkalaan. Tutuksi käynyt Pikkalan Abc otti retkeilijät iloisesti vastaan. Tankkauksen ja tyhjennyksen jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa. Abc:lta olikin vain pari kilsaa portille matkaa takaisin itäänpäin. Pikkalan kartano jää oikealle.
Äereport eli venäläisten rakentama Riemukaari, jota myös kutsutaan Kabanovin riemukaareksi. Se löytyy Pikkalan kartanon läheisyydessä sijaitsevassa metsikössä Porkkalan alueella. Onhan se hassun näköinen yksinäisyydessään. Etelässä on pakkaspoika laittanut parastaan, niin hanget kantoivat kulkijoita, muuten olisi ollut kurja kahlata märässä lumessa. Tieltä matka ei ollut pitkä, mutta sekin joskus liikaa. Pysäköin auton tietenkin ainoan tiellä olevan vesilätäkön kohdalle.
Moskovassa vuonna 1944 välirauhan ehdoissa Suomi joutui luovuttamaan Porkkalan alueen Neuvostoliitolle, joka 1956 palautti sen takaisin suomalaisille. Neuvostojoukot pystyttivät alueelle yhteensä toistakymmentä Riemukaarta, joiden läpi joukot marssivat urheilukentille kilpailemaan tai paraateihin. Säilyneitä kaaria on tämä yksi teräksestä valmistettu, josta on marssittu Pikkalan kartanon lähellä olevalle urheilukentälle. Alueella on muutakin muistoja jäänyt NL:n läsnäolosta, esim. Kabanovintien mukulakivitien pätkä, jota on käytetty joukkojen – ja panssarivaunujen kuljetustienä. Komendantti Sergej Kabanov oli tien rakennuttaja, joten hänen mukaansa tien on jäänyt elämään.
Grefvaksen bunkkeri löytyy lähellä Hankoon menevää tietä. Kolsarbyn hautausmaa on ollut venäläisten hautausmaana, jossa on muistomerkki kuolleiden muistoksi. Kolsarby sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kirkkonummen keskustasta.
Porkkalasta olen itsekin kuullut, mutta yhdestä sattumalta löytyneestä Äreportista löytyi meille yllättävän paljon yllättävää tietoa Suomen historiasta. Ja käytäviä kohteita, kuten hautausmaa ja panssaritien näkeminen kesällä.
Kohti Kopparnäsiä… Degerbyn kylän kohdalta kääntyy tie vasemmalle Kopparnäsiin. Olemme useammasti ajaneet tietä 51 ja nähneet kirkontornin oikealla. Nyt päätimme, kun tulemme takaisin käymme katsastamassa kirkon.
Degerbyn alueen ainoa kartano oli Kopparnäs vuoteen 1944. Neuvostoliiton laivasto tuhosi alueelta kaikki rakennukset, pitäessään sitä tykistö- ja maalialueena. Alueelta oli ammuttu maalle ja merelle. 1970-luvulla alueelle oltiin suunnittelemassa ydinvoimareaktoria, josta olisi tullut maailman suurin ydinvoimakeskittymä. Onneksi yhden äänen varalla ehdotus raukesi. Aluetta käytettiin sen jälkeen koulutus- ja tutkintakeskuksena. Uudenmaan virkistysalueyhdistys osti alueen vuonna 2003, ja alueesta tuli virkistysalue.
Hiekkatie, osittain sula, osittain jäässä johdatti meidät päämääräämme. Alkumatkasta oli kaunista maalaismaisemaa laakeine peltoaukeineen ja ratsastajatyttöineen. Loppumatkasta maisemat muuttuivat metsäisemmäksi, josta saattoi aistia meren läheisyyden. Ajoimme ja ajoimme, välillä näimme opaskylttejä, mutta silti jatkoimme matkaa. Jossain välissä epäusko valtasi mielen ja jo ajattelimme kääntyvämme takaisin, mutta sitten näimme autoja parkissa ja eteenpäin mennessä jo
P-kyltin. Reppu selkään ja menoksi. Itseasiassa ei montaa askelta tarvinnut ottaa, kun näimme jo grillikatoksen, josta nousi sammuvan tulen tuoksu. Päämäärä oli saavutettu. Jes!! Olimme varustauneet sytytyspaloilla, joten saimme tulen puihin nopeasti syttymään uudestaan. Silmät savua täynnä ja kyynelehtien saimme makkarat paistettua. Ei auttaneet aurinkolasitkaan savun pääsemistä silmiin.
Grillikatos oli erinomainen, kuivaa puuta ja kirves puiden pienimiseen oli saatavilla. Paperia ja tuohta oli jätetty grillipaikalle. Alueella oli myös muita grillikatoksia. Grillikatoksen vierestä tie johdatti kalliolle, josta aukesi upeat maisemat merelle. Keväisen kaunis ilma korosti upeasti kalliosaaria ja meren aikaansaamia jääveistoksia rannan kivillä… Luonto, meri, jää, aurinko ja sininen taivas pilvineen…. Silmät lepää, voi vaan huokailla ihastuksesta katsellessa kaunista kotimaatamme. Emme lähteneet laskeutumaan rinnettä alas lumiseen aikaan, vaan kesä alkoi kutkuttaa jo mielessä, jotta pääsisimme harrastamaan kivillä kiipeilyä.
Paikan hienoudesta huolimatta mitään turistiryntäystä ei ollut, vaan ihmisiä oli sopivasti.
MUTTA, mutta, ei ollut se surina linnun laulua, vaan teknologia voi joskus rikkoa luonnonrauhan, kun sen täyttää surina, surina… dronettaja oli saapunut myös luontoon. Miten se vaikuttaa sieluun särkevästi. Luonnon rauha rikkoutuu, kun ajatus karkaa kuuntelemaan ja tähyilemään taivaalla vilistävää konetta. Pieni kone, iso ääni. Emme tykänneet….
Jäät näyttivät vielä kestäviltä, kun ihmiset kävelivät jäällä ja retkiluistelijat kiisivät vauhdikkaasti ohi.
Kopparnäsin virkistysalue käsittää 450 hehtaaria mannermaata, 67 hehtaaria saaria ja 195 hehtaaria vesialuetta. Kaikki me Uudenmaan kuntien asukkaat olemme omistajia ja meille kuuluu omistajien vastuu ja oikeus. Näin siksi koska alueen omistaa Uudenmaan virkistysalueyhdistys. Alueella on vapaus marjastaa ja sienestää.
Rävbergetin näköalapaikka, korkealla kalliolla ja Bergguddenin erikoinen kalliomuodostelma ovat hienoja kohteita, tällä kertaa tosin lumen peittämiä.
Savulta tuoksuvat ihmiset olivat tyytyväisiä. Massut täynnä ja maisemat nähneenä oli hyvä jatkaa kirkolle. Monta kirkkoa olemme nähneet ja kuvanneet näillä seuduilla, mutta ei tätä. Degerbylle johti kiva kylänraitti ja kirkko oli heti nähtävillä oikealla. Pysäköintipaikan etsiminen tuotti päänvaivaa, mutta auton jätimme viehättävän keltaisen Nappitiikeri-kaupan (ent. pankkitalo) pihaan ja kävelimme kirkolle. Degerbyn kivikirkko on rakennettu 1931-1932 vanhan kirkon paikalle. 1746 oli saatu lupa rakentaa saarnahuone, joka valmistui 1748. Vuonna 1844 degerbyläiset saivat vasta kirkossa ehtoollista ja 1864 Degerbystä tuli kappeliseurakunta, jolloin siellä pystyi pääsemään ripiltä sekä toimittamaan hautaamista. Itsenäiseksi seurakunnaksi Degerby pääsi vuonna 1923. Kirkoksi korotettu saarnahuone oli päässyt huonoon kuntoon ja uusi kirkko on rakennettu vanhan kirkon paikalle.
Kirkko on kuulunut Porkkalan alueeseen ja sitä kunnostettiin kymmenellä miljoonalla markalla, jonka jälkeen kirkko on vihitty uudellen käyttöön 1958, kun alue oli palautettu takaisin Suomelle. Yksityiset ihmiset lahjoittivat kirkon kunnostukseen varoja, että kirkko saatiin pelastettua. Vuodelta 1761 vuodelta oleva alttaritaulu oli myös saatu takaisin. Erikoista kirkossa on, että alttari on käännetty länteen ja sisäänkäynti itään.
Neuvostoliittolaisten aikaan kirkkoa käytettiin monitoimitalona ja kerhohuoneistona. ”Täällä me tanssimme paljon” oli neuvostoupseeri Vladimir Borzonan vaimo todennut käydessään muutama vuosi palautuksen jälkeen uudestaan kirkossa.
Degerbyn kylässä toimii Degerbyn Igor-museo, jossa on neuvostoajalta erilaisia tavaroita ja tarinoita. Kylän raitin läpi ajelimme Stenbrovägeniä, joka johdatti meidät takaisin tielle 51. Tie oli kivan kiemurainen, vanhan ajan kärrytietä, melkein. Mieleenpainuvaa kylässä oli lukuisten talojen mansardikatot. Harvoin näkee niin montaa taloa puetun tuolla katolla. Mielenkiintoista!
Iloisin mielin Inkooseen… Inkoota ei voi ohittaa… Meille on jo muodostunut tapa käydä Inkoon venesatamassa. Inkoo ilta-auringossa, keväällä, syksyllä, kesällä ja talvella. Siellä on jotain kivaa tunnelmaa, meidän sieluun puhuttelevaa. Ihmisiä sielläkin jäällä sekä joku ihme auto… Me olemme arkoja menemään jäille, vaikka pohdimme, jos kestää autoa ja kahta ukkoa, kyllä pitäisi meidätkin kestää….
Aurinko laskeutui mailleen ja retkeilijöiden matka jatkui kotia kohti. Hienon makkaranpaistopäivän kruunasi Inkoon ilta-auringonlasku.
Riemukaari, Pikkala, Siuntio
Marsuddenintie, 02490 Siuntio
Kopparnäsin ulkoilu- ja virkistysalue UUVI
Kopparnäsintie 432, 10160 Degerby
(Helsinki-Hanko-tieltä, nro 51, Käännytään Degerbyn kohdalta vasemmalle, Helsinkistä päin, noin 5 km.)
Degerbyn kirkko
Degerbyntie 10, 10160 Degerby
(Kopparnäsin tietä vastapäätä ajetaan Degerbyhyn ja kirkko näkyy heti oikealla.)
Inkoon venesatama
Färdvägen, 10210 Inkoo
Kohteiden paikoille on helppo mennä ja kulkea.
Nähtävyydet alueella:
- Inkoon harmaakivikirkko, Pyhän Nikolauksen kirkko, Ola Westamanin puistotie 12, Inkoo
- Fagervikin kartano, Fagervikin Kartanontie 1, Fagervik
- Museo Degerby Igor, Furuborgintie 6, Degerby
- Malmtorpin talonpoikaismuseo, Ingarskilantie 37, Inkoo
- Torpin tykit, Torppanummentie 73, Inkoo
- Gammelgårdenin kotiseutumuseo, Museotie 6, Inkoo
- Myös muita museoita.
- Elisaaren ulkoilualue, Älgsjölandet, Bärösund, Inkoo, koordinaatit N 6652840 E 327535
Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 