Jäätyneet kosken kuohut Nurmijärvellä, Kuhakoski

Krissen kanssa on kiva kulkee,      
arjen ajatukset pois sulkee,
kun lähtee reissuun, 
se saa hymyyn suun.
Auto käyntiin pärähtää,
Reitti navigaattorin syötetää.
Suomi tulee tutummaksi.
Elämä paljon rikkaammaksi. 

Kristian eli Krisse on minun innoittajani, matkakumppanini, rauhallisuuteni ja minun tekemäni ruoan suurin ihailijani.
Suunnittelimme Krissen kanssa lähteä lauantaina käymään pikku reissulla pääkaupunkiseudun ulkopuolella sopivan matkan päässä. Katselimme netin kautta kohteita jo viikolla ja silmiimme pongahti Kuhakoski Nurmijärven Perttulassa.
Matkaan valmistautuminen alkoi jo perjantai-iltana. Herkullinen kinkkukasvispiirakka sekä makean nälkään puolukkapiirakkaa.

Aurinko herätti lauantaiaamuna säteillään matkalaiset ylös. Toki täytyi katsoa ensiksi Iivon kultamitalihiihto, joka siivitti luistollaan jo reissuajien mielet matkaan. Mikä sen sopivimmin sattui, kun puolukkapiirakan kera joimme mitalikahvit.

Osoite navigaattoriin ja matkaan. Espoosta Kuhakoskelle tie vie Klaukkalan kautta. Kuski ei ollut oikein Klaukkalan kohdalla kartalla, eikä kuunnellut navin ohjeita vaan ajoi harhaan Kirkkotielle. Kirkkotielle, Kirkkotie, no siellä täytyy olla varmaan kirkko, ajattelimme….Kirkkobongarit tykkää kirkoista. Krisse otti käyttöön oman puhelimensa navigaattorin, joka kertoi ettei siellä ollut kirkkoa. Jatkoimme sitten auton navin ohjeita ja päädyimme umpikujaan…Takaisin samaa reittiä ja oikeasta risteyksestä oikealle, Klaukkalantielle. Ennen Kuhakoskea vasemmalla näkyi Numlahden keltainen kartano hienoine tiilisineen piharakennuksineen.

Vanha kivinen kaarisilta.

Kuhakoski on Vantaanjoen vesistöön kuuluvan Luhtajoen suurin koski. Vesi putoaa 150 metrin matkalla 16 metriä. Koski alkaa vanhan kivisillan alta louhitusta uomasta. Kosken rannoilla on näkyvissä merkkejä kosken teollisesta historiasta, raunioita ja perustuksia vanhoista myllyistä, sahasta sekä pienestä voimalaitoksesta. Numlahden kartanolla on ollut myös saha ja mylly Kuhakosken rannalla.

Kuhakoskelle on helppo mennä, jätimme auton tien varteen, ylitimme tien ja saavuimme vanhalle kivisillalle. Sillalta näkyi komea louhittu uoma. Luminen maa otti meidät vastaan ja polku johdatti kosken vierttä rauta-aidan suojatessa putoamiselta. Lintujen keväinen sirkuttelu täytti ilman, aurinko antoi parastaan, vaikka pakkaspoika paukutti yhtätoista astettaan. Kylmä talvi ja lumisateet olivat tehneet tehtävänsä ja jäädyttäneet kosken, pettymykseksemme. Kosken joissain kohdissa vesi valui ja sai jäässä aikaan omaa musiikkiaan. Polku jatkui kosken kivikkoisella reunalla ja uskaliaasti seurasimme sitä. Kerranhan sitä pitää pyllähtää ja jää lumen alla teki tepposet.  Onneksi ei käynyt mitenkään, vaan tuumasimme, että miten me taas eksyimme näille lumisille kiville kiipeilemään… Hmmmm! Syyhän oli se, että koski täytyi nähdä myös alapuolelta. En suosittele kosken alapuolelle menoa huonojalkaiselle, koska itsekin pahimmat kohdat menin pyllymäkeä alas ja takaisin tullessa Krisse työnsi minut pepusta ylös, kun jalat eivät saaneet tukea polulla olevilta kiviltä. Retkellä täytyy olla hauskaa ja sehän kirvoitti meille makeat naurut..hih!

Jäätynyt koski on myös komea näky talvisessa auringonpaisteessa. Jään eri muodot ja hituset ovat kaunista, joka ei valitettavasti aina välity kuvissa. Kosken voi vain kuvitella keväällä kuohuvassa olomuodossaan, joten aika on sitten palata uudestaan Kuhakoskea ihailemaan.

Aurinko saa, ihmeitä aikaa.                                                 
Mieli virkistyy ja ihmiset piristyy.       
Kiva on ulkona matkaa taittaa,
lämmintä, aurinko paistaa.
Hanget kristallia hohtaa,
jälkiä ketun, pupun ja oravan kohtaa.
Mustat lasit silmille suojaa antaa,
kevyt on kameralaukkua kantaa.
Askel kummasti kevenee,
kevättä kohti kun päivät etenee.

Kivikko oli jäinen ja luminen, joten kulku kosken alajuoksulle polkua pitkin oli haastava.

Rakennusten jäänteitä oli näkyvissä, jotka kertovat omaa tarinaansa.

Kosken alajuoksulla oli nähtävissä rakennustten raunioita menneestä ajasta.

Kirkko oli käytävä katsastamassa ja päätimme suunnistaa Nurmijärvelle. Ajelimme navin ohjeistuksen mukaan ja takaisin kohti Klaukkalaa. Ykskaks neiti Navi käski meidän kääntyä oudolle sivutielle ja tulimme asutusalueella. Ja käännös sinne ja käännös tänne jne. Epäilys alkoi vahvasti herätä ja Krissen navigaattori otettin käyttöön. Päätimme luopua auton navin ohjeistuksesta. Ei voi kuin välillä vaan nauraa näille ohjeille! Kiva oli taas käydä katsamassa yksi asutusalue. Ei mutta kuin takaisin samaa tietä mistä tultiin ja ihmetys oli suuri, kun Numlahden kartanon kohdalta käännyttiin Hongisojantielle kohti Nurmijärven kirkkoa. Siis teimme melkoisen lenkin, kun olimme melkein Kuhakoskella, grrr. Hongisojantien varrella avautuva talvinen maalais -maisema sai hetkellisen ihmetyskiukun laantumaan. Aukeaa, kaunista talvista tasaista peltoa. Viljapellon leikatut, kullankeltaiset sänget hehkuivat kilpaa auringon kimaltamalla lumihangella. Mieli vei kesään ja sai miettimään miltä maisema mahtaa näyttää kesäisinä päivinä.

Nurmijärven kaunis keltainen puinen kirkko löytyi helposti. Kyseessä on 1793 valmistunut tasavartinen ristikirkko. Punakeltainen kellotapuli on valmistunut 1795. (Onkohan rakennusalan ihmisellä rakennussanasto mielessä, kun tapulista puhuu taapelina). Paanukatto koristaa kauniisti kirkon kattoa. Kellotapulin vieressä oli punainen vanha hirsirakennus, jossa näkyy toimivan museokahvila kesäisin. Krissen mielestä kirkko oli yksi kauneimmista näkemistämme.
Kylmä viima kirkonmäellä sai kuvaajat nopeasti palaamaan takaisin auton lämpöön.

Tapulin vieressä on hirsinen museorakennus lumen valmiine päytineen ja penkkeineen.

Heureka! Kirkko sijaitsee Aleksis Kiven tiellä. Aasin siltaa pitkin Aleksi Kiveen… Nurmijärvi, Seitsemän veljestä…. Google käyttöön ja Aleksis Kivi on syntynyt Nurmijärvellä. Emme tarkoituksella vaan kyltin nähdessämme; Aleksis Kiven syntymäkoti ja Taaborinvuori, ajattelimme käydä myös sen vilkaisemassa niitä. Hyvät opasteet johdattivat meidät talolle, joka sijaitsi heti tien vieressä. Kaunis peltomaisema myös kevätauringossa houkutteli ulos ottamaan muutamat kuvat potilaan väsyessä jo päivän kulkemista. Taaborinvuoren päätimme jättää kesäkohteeksi.

Aleksis Kiven synnyinkoti.

Aleksis Kiven syntymäkoti on rakennettu 1824 Palojoen kylän keskustaan. Talo on eri vaiheiden jälkeen avattu yleisölle 1951.
Aleksis Kivi on nimennyt kotinsa lähellä olevan mäen Raamatusta Taaborinvuoreksi. Siellä ovat kylän lapset leikkineet ja keinuneet. 1970- ja 1980-luvulla paikalle siirrettin rakennuksiaeri puolilta Nurmijärveä ja  tehtiin museoalue. Alueella sijaitsee käsityöläismökkien perusnäyttelyitä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun arjen historiasta Nurmijärvellä.

Kuhakoski, Perttula,                     
Valkjärventie 597, 01860  Nurmijärvi GPS: 60.43326 (N), 24.71275 (E)

Nurmijärven kirkko, 
Aleksis Kiven tie 5,  01900  Nurmijärvi

Aleksis Kiven syntymäkoti,
Palojoentie 271,  01940. Palojoki.    (maksullinen)

Taaborinvuori, museot, 
Koulukulmantie 34,  01940 Palojoki (vapaa pääsy)

Nähtävyyksiä lähellä:

• Klaukkalan kirkko, ( Moderni tiekirkko), Ylitilantie 6, 01800 Klaukkala
• Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko, (ortodoksinen), Kuonomäentie 80, 01800 Nurmijärvi
• Rajamäen kirkko, Isokalliontie, 05200 Nurmijärvi
• Aleksis Kiven patsas, Punamullantie 1, 01900 Nurmijärvi
• Vantaanjoen Myllykoski, Hämeenlinnantie moottoritien vieressä Nurmijärven liittymän kohdalla  
  
  Kuvat© Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.