Yllätys voi olla teiden varsilla
ykskaks erikoisella paikalla
Näkyä tienviitta tai opaste
Joskus riittää pelkkä katse
Havaita tien reunalla jotain outoo
Mikä tuo ja pysäyttää jo autoo
Tässä muutama esimerkki
hauta- sekä muistomerkki
Tien varsilla näkyy välillä mielenkiintoisia tienviittoja muistomerkeille, tai Krisse huomaa merkintöjä muistomerkeistä seuratessaan google-mapsia minun ajellessa autoa. Uteliaisuutemme on herätetty ja monesti käymme niitä katsomassa, että mistä on kyse. Tässä muutamia erilaisia tapauksia.
Liisan kivi
Kytäjämäentie 418
23660 Uusikaupunki
Tämä sijaitsee pienessä suojaisessa metsäsaarekkeessa, rauhallisella, mutta hoidetulla paikalla. Tienviitta ohjaa paikalle ja auton voi jättää tien varrelle.
Liisa Eerikintytär oli 23-vuotias paimentyttö Santtiosta, Varsinais-Suomesta. Hän oli syntynyt Uudellakirkolla (nyk.Kalanti) Kytäjänmäen Antintalossa. Hän eli paikkakunnalla vuoteen 1759, mutta myöhemmistä hänen elämävaiheistaan ei ole tietoa.
Liisa Eerikintytär oli yksin paimenessa vuonna 1756 talven kynnyksellä. Hän vaipui raskaaseen ja epätavalliseen uneen, ja joutui ”oudolla tavalla Jumalan lyömäksi”.
Liisa oli herättyään nähnyt vihaisen Jumalan, joka oli tahtonut syöstä tämän kadotukseen. Kauhistunut ja pelästynyt tyttö juoksi takaisin kylään ja tartutti kyläläisiin jumalanpelon.
Tieto herätyksestä levisi nopeasti kylistä toiseen ja Varsinais-Suomessa ihmiset alkoivat nähdä näkyjä. Saarnaaminen lisääntyi. Varsinkin naiset alkoivat saada ekstaattisia näkyjä. He vaipuivat horrokseen, vaativat pikaista parantumista ja pelottelivat Jumalan rangaistuksella.
Oli syntynyt Suomen evankelis-luterialaisen kirkon vanhimman herätysliike, rukoilevaisuus.
Liisa Eerikintyttärestä tiedetään, että hän oli lukenut brittiläisen puritaanipapin Arthur Dentin teosta Totisen kääntymyksen harjoitus ja oli päässyt kohtaan kadottettujen kärsimyksiä helvetissä. Liekö tässä syy Liisan uneen.
Muistokivi sijaitsee Santtion Maunun talon läheisyydessä ja paljastettiin vuonna 1956 Kalannin herännäisjuhlien yhteydessä.
Kivessä teksti ”Liisa Erkintytär syntyi Kytäjämäen Antintalossa ja heräsi ankaraan synnintuntoon 1756 ollessaan paimenessa Santtion Maunulla. Tästä alkoi laajalle levinyt herännäisliike. Kuluu kallis armon aika, pian poies pakenee.”
Alfred Kordelin
Lammintie 352
12130 Mommila
Ajellessamme kohti Mommilaa, tätä muistomerkkiä ei voinut olla huomaamatta. Paikalla on pysähdysalue, jossa merkkikivi sijaitsee.
Mommilassa asunut maanviljelysneuvos Alfred Kordelin (6.11.1868-7.11.1917) eli poikamiehen elämää, mutta erittäin rikasta elämää. Luonteeltaan hän oli vaatimaton ja pidetty mies. Edelleen Kordelinin omaisuudesta on jäljellä suuria summia.
Hän oli kouluja käymätön, köyhistä oloista lähtöisin. Hän perusti jo kaksikymmentävuotiaana kaupan veljensä kanssa, joka kuitenkin meni konkurssiin.
Yritteliään luonteensa johdosta hän alkoi ostaa konkurssi valmiita tehtaita ja maatiloja ja myi niitä eteenpäin. Näistä saadut varat hän sijoitti maahan ja teollisuuteen. Omaisuus kasvoi ja sanotaan hänen olevan aikansa rikkain mies. Hän oli Suomen suurin yksityinen maanomistaja ja omisti mm. Jokioisten ja Mommilan kartanot sekä Reposaaren höyrysahan, joka oli 1900-luvun suurimpia sahoja. Hän rakennutti kesäasunnokseen Naantalin Kultarannan, jonka tunnemme nykyään tasavallan presidentin kesäasuntona.
Mommilan kylässä hän työllisti jopa 200 henkilöä. Hänellä oli terva- ja tärpättitehdas, höyläämö, pärehöylä ja mylly. Saha ja siinä oleva sähkölaitos.
Kordelinin elämä päättyi surullisella tavalla. 7.11.1917 Seppä Scott ilmiantoi Kordelin venäläisille matruuseille väittäen, että Kordelinin tilalla olisi suojeluskuntalaisten asekätkö.
Kordelin ja osa hänen vieraistaan vangittiin (mukaan lukien tuleva presidentti Risto Ryti, joka oli Kordelinin lakimies). Matkalla Oitin asemalle he törmäsivät suojeluskuntalaisiin, jotka oli hälytetty kartanoon avuksi. Syntyi tulitaistelu. Taistelun tuoksinassa eräs matruusi löi Kordelinin kuoliaaksi.
Hänen toive oli, että omaisuus menisi tieteen, taiteen ja kansanvalituksen tukemiseen. Kordelin Säätiö jakaa yhä vuosittain merkittäviä summia stipendeinä ja avustuksina.
Henrik Antinpoika
Vanhan Härkätien ja Loukinaistenkaaren risteys
Lieto
Henrik Antinpoika (1753-1808) oli Vakoisten rusthollin eli ratsutilan poika. Tarinoita liittyy, mikä on ollut Henrikin kuolinsyy, kun hauta sijaitsee erikoisessa paikassa.
Sukulaisten mukaan, hän halusi tulla haudatuksi talon omille maille, koska rakasti kovasti kotikyläänsä. Paikka, missä hauta on, kutsutaan hautakedoksi. Nykyään alue, jolla hauta sijaitsee kuuluu Liedon kunnalle.
Pioneerien muistomerkki
Santalan Kartanontie 449
10820 Hanko
Hankoon päin ajellessa, tie kääntyy Santalan Kartanontielle, tien laidassa on levike, jonka reunalla tämä sijaitsee männikössä.
Muistomerkki on kaatuneiden pioneerien muistoksi pystyttäneet aseveljet vuonna 1942. Muistomerkissä on 22 kaatuneen nimet, joista 13 kuoli räjähdysonnettomuudessa 30.6.1942.
Hannulan talon muistokivi
Aleksis Kiven äidin synnyinmökki
Seutulanlantie 1-5
04350 Tuusula
Hannulantalon muistokivi löytyy viitan ohjaamasta paikasta valkoisen muuntajan juurelta Nahkelantie ja Seutulantien risteyksestä. Muistokivellä muistetaan talossa asuneita eli Aleksis Kiven äitiä Annastiina (Anna Kristiina) Hambergia sekä Tuusulan kirkonrakentajaa Erik Eskilinpoikaa, joka oli Aleksis Kiven äidin isoisän isä. Kivessä teksti oli sateen kostuttama, ettei siitä saanut selvää.
Olen myöhemmin etsinyt netistä kiven tekstin, mutta sekin oli epäselvä.
Punaisten muistomerkki
Maarianmäki
Vesilahti
Vesilahdentietä pitkin Hurskasvuorelta tullessamme näimme tämän muistomerkin tien laidalla
Paikalla on karu historia. Maarianmäellä on sijainnut vanha kaakinpuu eli pahaintekijöiden rangaistus- ja hirttopaikka. 1700-luvulla se toimi mestauspaikkana. Maarianmäkeä on pidetty kummitusten olinsijana sen raa’an historian takia.
Maarianmäellä teloitettiin ja haudattiin vuonna 1918 neljä punasotilasta.
Vesilahdella punaiset ja valkoiset taistelivat 30.3-24.4.1918. Punaisten muistomerkki on pystytetty 1943.
Hauta 1918
Västankvarn
Söderlandinti
Inkoo
Moni on varmaan huomannut ajellessaan Inkoon Rannikkotietä nro 51, että matkan varrella on viitta Hauta 1918. Niin mekin. Kerran, yhtenä päivänä tullessamme Karjaalta päätimme käydä katsomassa mikä paikka se on. Hiekkatietä oli yllättävän pitkä matka ajella, vai tuntuiko se siltä. Tiedä häntä, mutta lopulta löysimme parkkipaikalle, josta oli vielä käveltävä metsän läpi hautapaikalle. Hämmästys oli suuri, kun keskellä metsää oli todella aidattu alue muistomerkkeineen.
Tämä oli kyllä todella erikoinen paikka.
Paikalla on sotaisa ja raaka historia, kuten jo vuosiluvusta voi päätellä. Paikalla teloitettiin 2.5.-26.5.1918 yli 60 punavankia, joista kaksi on ollut naista Suomen sisällissodan aikana. Lisää voi lukea infotaulun kuvasta.
Kuten huomaatte muistomerkeistä osa sijoittuu meidän Suomen kansan sotaisaan historiaan, sisällissotaan, jossa saattoi samassa perheessä olevat valita eri puolen. Me nykyihmiset olemme saaneet elää rauhassa, mutta historiaa ja menneitä tapahtumia ei voida minnekään hävittää. Muistomerkit ovat jäänteitä, muistoja ajoista ja tapahtumista. Ihmisistä, jotka vaikuttivat eri tavalla eletyissä elämissään. Liisa uskossaan, Alfred rahoillaan, Henrik kotiseuturakkaudellaan ja muut omilla aatteillaan.
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 