Kilkat, kalkat kajahtaa,
Sepät takoi pajassaan,
Mylläri jauhoi jauhojaan,
Sahuri sahasi lautojaan
Viinuri poltti viinojaan
Pappi saarnasi kirkossaan
Virginia hallitsi otteellaan
Asui Armotalossaan
Kaiken tämän aistia saan
Aluetta ruukin kun
käymme tutkimaan
Olemme Kristianin eli Krissen kanssa kiertäneet jo monta ruukkia tuolla läntisellä Suomen niemellä. Kiva päiväretki sopivan matkan päässä. Tuumasin hänelle, että olemme jotenkin länteen päin kallellaan, kun reissumme kohdistuu yleensä sinne päin. Päätimmepä tehdä poikkeuksen. Ajatuksissamme on silloin tällöin pulpahtanut käynti Strömforsin ruukilla Ruotsinpyhtäällä. Olemme katselleet kuvia sieltä, varsinkin joulumarkkinoiden kuvat ovat erittäin houkuttelevia.
Sunnuntain sää oli mitä parhain lähteä kohti Ruotsinpyhtäätä. Tällä kertaa pyyhälsimme kevät mielellä pitkin moottoritietä nauttien kuivista teistä nastat narskuen ja sadankahdenkympin vauhdin hurmassa. Neiti Navi ei ollut meidän kanssa yhtään samaa mieltä, vaan pisti pillit pussiinsa ja lopetti opastamisen. Ruukille oli hyvät opasteet, joten olisimme osanneet ilman navigaattoreita, mutta apukuskini halusi seurata matkaamme kartalta. Lähellä Strömforssia vasemmalle näkyi hautausmaa aivan tien vierellä ja siellä pieni kirkko. Ahvenkosken hautausmaa. Paluumatkalle oli tiedossa mutka matkaan, onneksi vaan pieni semmoinen. Saavuimme ruukin alueelle. Oikealle jäi valkoinen pitkä rakennus, jonka alkuperäinen tarkoitus ei meille selvinnyt. Mutta siis toimii nykyään majoituspalveluna.
P-paikka löytyi helposti ja silmiemme eteen avautui todella viehättävän näköinen alue. Pysäköintipaikan edessä oli kaksi valkoiseksi maalattu siltaa ylittämässä pientä puroa.
Vasemmalle jäi vaalea kartanomainen rakennus, jossa toimii majoituspalveluita. Vastapäätä matala pitkä tiilinen rakennus, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui nykyiseksi museoksi ja kahvilaksi. Osa rakennuksesta on toiminut paloasemana oven päällä lukevasta kyltistä päätellen.
Ja pienellä kumpareella kohosi Ruotsinpyhtään puinen kirkko vaaleassa ylhäisyydessään kevättaivaan sineä vasten.
Ruotsinpyhtään puinen kirkko on rakennettu 1770-1771. Kirkon rakentamista oli rahoitettu kahdella valtakunnallisella kolehdilla ja paikaksi valikoitui Strömforsin ruukin alue. Kirkossa oli vallalla 1900-luvulle saakka, että ns. parempi väki istui eturivillä, sitten sepät, miilunpolttajat ja muut arvostetut työläiset. Loput istuivat kirkon perällä tai parvilla.Olimme aivan äimistyneitä paikan hienoudesta. Luulimme jo nähneemme kauneimmat ruukkialueet, mutta tämä kyllä kohosi kärkipäähän. Vai johtuiko se pelkästään kevään upeimmasta ilmasta, lintujen laulusta ja iloisesta mielestä. Ei, vaan paikka on todella kaunis ja miljöö on säilynyt lähes ennallaan sen perustamista saakka. Alueella on isot navettarakennukset ja perinnesauna avantoineen.
Siltoja rannalta toiselle. Punaiset rakennukset valkoisine ikkuna -, ovi- ja nurkkapielineen jään valkoisuutta vasten.
Me päätimme istahtaa Lemmensillalla olevalle penkille nautiskelemaan matkaevästä. Katse kiersi rannalla olevia rakennuksia ja saattoimme kuulla hiljaisuuden läpi historian havinaa. Aurinko lämmitti matkalaisten kasvoja ja tuuli hieman vinosti sipaisi hiuksia. Rauhallista ja ajatonta olemista. Hiljaisuus vetää mielen mietteliääksi ja ajatuksissa pyörii ihmiset, jotka ovat alueella asuneet ja toimeentulonsa sieltä saaneet. Elämä pienellä paikalla, kyläyhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Auttavat toisiaan hädän tullessa ja kuitenkin tietty luokkajako ohjaamassa elämää. Lapset hyörimässä leikeissään ja aikuiset työn touhussa.
Kuvitella voi Virginian, hänen armonsa, kävelemässä kesäisessä illassa auringonvarjo kädessä suojelemassa kasvojaan, pitkä hame maata viistäen, keräten hiekan jyvät ja risunkappaleet helmoihinsa. Rantoja pitkin sillalta toiselle miettien rakentamaansa kukoistavaa kyläänsä.
Strömforsin ruukki on yksi vanhimmista Suomen rautaruukeista. Vapaaherra Johan Creuts perusti 1695 ensimmäisen kankivasarapajan Petjärven kylään. Vuonna 1744 ruukin ostivat Andrers Nohrström ja Jakob Forsell, joiden mukaan ruukin nimi on syntynyt. He perustivat manufaktuuripajan, sahan ja myllyn.Aikoinaan ruukin omistajaksi tuli Jakob Forsellesin poika Henrik af Forsells. Hänen kuolemansa jälkeen nuori leski Virginia af Forrselles peri ruukin ja johti sitä rautaisella otteella kuolemaansa saakka. ”Hänen armonsa aikana” ruukki on saanut nykyisen muotonsa ja rannalla oleva kolmekerroksinen rakennus tunnetaan Armonlinnana.Ruukki oli Forsellesin suvun hallussa 132 vuotta vuoteen 1876 saakka. Kauppaneuvos Antti Ahlström osti ruukin 1886. Rautaruukkipajat lopettivat toimintansa 1950. Menetelmien käytyä vanhaksi myös sahatoiminta laukkautettiin 1953. A.Ahlströmin toimesta 1947 perustettiin ruukkiin muovi- ja sähköalan tehdas. Ruukin alueella on myös ollut panimo viinapolttimoineen, krouvi ja tiilitehdas. Nykyisin siellä toimii kesäisin kesäteatteri ja erilaisia käsityönäytöksiä sekä kahvila ja ravintola.
Ruukinalue oli niin viehättävä, että se täytyy kokea myös muina vuodenaikoina. Nämä ovat todella hienoja kohteita, sitä meidän Suomen historiaa. Ja upeaa, ettei kaikkea ole pyritty korjaamaan täydellisesti, vaan pidetty hellävaraisesti huolta.Lähdimme paluumatkalle, meillä oli Ahvenkosken hautausmaalla käynti. Vaikka hitaasti ajelimme, mutkan takaa yllättäen tuli hautausmaan viitta ja ajoimme risteyksestä ohi. Ihan pienen kiukkuisen sanan ja peruutukseln voimalla onnistuimme saapumaan pysäköintialueelle.
Kappeli oli pieni ja viehättävä, rakennettu 1700-luvun puolessa välissä. Tarkkaa rakentamisvuotta ei ole tiedossa. Kirkon rahoittajat on haudattu kirkon ympärille silloisen tavan mukaan. Vanha ns. Kylähautausmaa on perustettu aluksi kirkkoherra Königin toimesta 1743. Hautausmaa on laajennettu ja aidattu 1775. Aitaus on muutettu kivimuuriksi 1811 ja uusittu 1824. Emme löytäneet mitään tietoa kappelista, joten laitoimme sähköpostia Loviisan srk, josta meille rakennusvuosi kerrottiin ja nuo muutkin tiedot.
Hautausmaalla sijaitisi Turun rauhan muistomerkki, (ei kuvaa) sekä saksan sotilaiden muistomerkki.
Kun päivää oli vielä jäljellä, ajelimme Emäsaloon, tuttu nimi, mutta mistä. Todennäköisesti siitä, että siellä sijaitsee säähavaintoasema sekä myös luotsi asema. Ne sijaitsevat Vaarlahden kärjessä, jonne on asiattomilta pääsy kielletty.
Mantereelta saarelle pääsee Emäsalon siltaa pitkin, joka on 375 m pitkä ja on valmistunutvuonna 1992 lossin tilalle. Ajelimme pitkin saaren päätietä, Emässalontietä Orrbyn ja Bengtsbyn kylien läpi. Idyllinen kylätie johdattaa saaren kärkeen, jossa kieltomerkit pysäyttivät kulkijat. Päätimme kääntyä takaisin ja lähellä kääntöpaikkaamme olisi ollut Varlaxuddenin virkistysalue, jossa muutamia autoja näkyi parkkipaikalla. Nälkä ajoi kuitenkin matkalaiset kotimatkalle, joten jää vielä katseltavaa kesäksi, kun meren jäät ovat sulaneet.
Emäsalon saari ja kylä sijaitsee Porvoossa. Saari on 13 km pitkä ja 5 km leveä, asukkaita siellä on n.400 ja rannoilla on runsaasti kesämökkejä. Kesämökkejä oli todella paljon, vieri vieressä. Uudempaa ja vanhempaa, ajalta jolloin sai rakentaa mökin kiinni rantaan. Tänne oli kiva päivä päättää. Tuo Strömforssin ruukkialue oli todella hieno kohde.
Strömforssin ruukkialue
Ruukintie 11
07970 Ruotsinpyhtää
Ruotsinpyhtään kirkko
Ruukintie 11,
07970 Ruotsinpyhtää
Ahvenkosken hautausmaan kappeli
Elimäentie 150,
07960 Ahvenkoski
Kuvat © 2018 Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 