Luontoon, mä halluun luontoon
paistakoon tai satakoon
kuunnella lauluja lintujen
katsella kukkia valkovuokkojen
tuoksutella tuoksua tuomen
kävellä läpi voikukka laitumen
Toukokuun kohteena meillä oli luontopolku. Tällä kertaa Salossa Uskelanjoella. Oltiin siitä luettu, että Uskelanjoella on unohdettu Lammaskosken luontopolku. Meidän piti lähteä siellä käymään, ennen kuin se unohtuu kokonaan. Kuulosti mielenkiintoiselle.
Piipahdettiin ekana Uskelanjoen entisellä kirkolla, siellä missä on vaan tapuli pystyssä. On vaan niin hienot näkymät Uskelanjokilaaksoon. Vielä hienompi, kun näkymää oli avattu puiden ja risujen poiston takia. Tietyt paikat ovat aina yhtä hienoja.
Meillä oli nyt vähän erilainen käsitys asiasta kummalla puolella jokkee luontopolku sijaitsee, tuol puolel vai täl puolel. Minä olin käsittänyt, että menemme just toiselle puolelle, mutta Krisse ohjasi meidät tuonne Näkymä vastapuolelle. Ajettiin vanhaa Perttelintietä ja koukattiin Valtatien kautta Inkereentielle. Joet ovat vähän siitä tylsiä, kun siltoja ei ole joka paikassa. Täytyy tehdä mutkia ja kiertää vaikka miten kaukaa.
Lähdimme kävelemään viittojen osoittamaan suuntaan. Tie päättyi jonkun kaivon luokse ja siinä oli laudat laitettu yli ojan. Näkyi heinikossa polku, jota mekin lähdimme kulkemaan. Sukat housujen punttien päälle, punkkien torjunta, ja kulku jatkui. Heinikko oli sen verran korkea, että siirryimme pellon reunalle. Katsoimme, että pellossa ei kasvanut muuta kuin voikukkaa ja joitain muita kasveja.
Hirveän kuivaa oli pellolla ja kasvit vähän harvassa kasvoivat. Sadepilvet uhkaavasti kiersivät meitä, mutta saimme kulkea kuivin asustein. Linnut liversivät täysin äänin ja emme tunnistaneet lintua, joka tuntui hyppivän pellolla siellä täällä. Mietittiin, että olisi hyvä olla sellainen appi, joka tunnistaa lintujen äänet, toki voi sellainen ollakin, kun tutkii.
Mutkittelimme pellon reunaa ja saavuimme kuusikon kohdalla. Kävelimme sen reunaa jonkun matkaan, etsiessämme meneekö kuusikon läpi polku. Ei nähty, oli niin läpi pääsemätön, ettei edes yritetty. Tultiin takaisin ja laskeuduttiin tuosta alemmasta kuvasta näkyvästä mäestä.
Päästiin Uskelanjoen rantaan. Yritimme katsoa kartasta, josta olimme ottaneet valokuvan, missä kohdalla olimme. Ei mitään hajua. Näimme polun näköistä risukossa ja läpi risukon kuljimme joen vartta. Tulimme vain kohtaan, josta emme päässeet enää ojien yli hyppimään, joten luovutimme ja lähdimme takaisinpäin. Uskelanjoki virtasi rauhallisesti ruskean harmaana, mutta keltavuokot ja nyykällään olevat valkovuokot piristivät maisemaa. Valkovuokoissa oli kivasti punaista ja keltavuokkoja näimme ekan kerran luonnossa.
Tuumasimme, ettemme enää tänne saavu, ehkä joku toinen voi käydä katsomassa luontopolun kokonaisuudessaan. Emme nähneet viittoja tai muutakaan vastaavaa, eli ihan summassa kävelimme. Jälkeenpäin vielä karttaa katsoessa meidän olis pitänyt kävellä joen vierustaa eteenpäin, mutta saappaat olisivat silloin olleet tarpeeseen. Meillä ei ollut kokemusta vesiesteiden loikkimisesta. Tuoksut olivat huumaavat tuomista ja ilma oli täynnä lintujen liverrystä, niin mikäpä meillä oli kävellä voikukkapellon reunaa. Vain me kaksi.
Uskelanjoen Lammaskosken luontopolku
Inkereentie 566
(Stremet Oy vieressä näkyy viitat)
24280 Salo
P-paikka on viitoilta lähtiessä hiekkatien päässä, mutta me jätimme tien varteen Stremetille mentäessä.
Osittain helppokulkuinen, täytyy katsella heinikossa jalkoihin, ettei jalat osu kuoppiin
Kuvat ©2021. Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Reiskat ja Reppu 