On täällä kivet jauhaneet
ikiaikaista kiveä pyörittäneet
On syntynyt kolo kallioon
Sileäksi reunat hioutuneet
Luonnonmuodostelman ihmeet
Me niitä nyt ihmetelköön
Syksyllä vuonna 1993 jouduttiin tiensiirtohommiin Helsingin Pihjalamäessä, kun pihlajamäkeläinen geologiaa harrastanut Sulo Savolainen iltakävelyllään huomasi paljastetun kallion yläreunassa erikoisen syvennyksen, jonka hän mielessään täydensi ympyräksi. Hänen tarkat silmät ja oiva ajattelunsa toivat esiin ainutlaatuiset hiidenkirnut.
Geologit vahvistivat löydön suureksi hiidenkirnuksi ja rakennustyöt keskeytyivät välittömästi.
Vuoden päästä sama toistui. Kallioon oli jo porattu reiät, kun Savolainen sattui paikalle. Toinen hiidenkirnu oli löytynyt. Työt keskeytyivät. En tiedä oliko rakentaja ollut mielissään töiden keskeytyksistä, epäilen, mutta ainakin geologit ovat olleet ihastuksissaan näin hienosta ja historiallisesta löydöstä, koska nämä ovat ainoat näin vanhat hiidenkirnut Suomessa ja jopa Pohjoismaissa.
Vuonna 2008 Pihjalamäki-Seura ja Helsingin kaupunki järjestivät nimikilpailun hiidenkirnuille ja kirnut saivat nimet Aarnipata ja Rauninmalja.
Hiidenkirnut sijaitsevat Aarnikan alueella, Aarnikanmäen juurella. Suuren kirnun halkaisija on 6,9 metriä ja syvyys 8,45 metriä. Pikkukirnun halkaisija on 1,6 metriä ja 3,2 metriä.
Pihlajamäen kirnut ovat jääkautta vanhempia. Niiden iäksi on arvioitu yli 50 000 vuotta, jopa yli 100 00 vuotta. Hiidenkirnut syntyivät jäätikön sulamisvesijokien koskiin ja putouksiin, jossa voimakkaan virran pyörteeseen jäänyt kivi alkoi kuluttaa kuoppaa kallioon. Kirnujen syntyyn saattoi mennä satoja vuosia.
Jos et ole ennen nähnyt hiidenkirnuja ja liikut pääkaupunkiseudulla, kannattaa poiketa Pihlajamäkeen katsomaan Helsingin suurimpia hiidenkirnuja Aarnipataa ja Rauninmaljaa.
Pihlajamäen hiidenkirnut
Rapakiventie 1
00710 Helsinki
Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.
Päivitysilmoitus: Askolan hiidenkirnut – Reiskat ja Reppu