Johanneksen kirkko, Hamina, Kymenlaakso

Haminan Raatihuoneen torin laidalla sijaitsee tämä kaunis temppelimäinen uusklassista tyylisuuntaa edustava kirkkorakennus kuin helmi kaulanauhassa. Tyyliltään se kertoo, että kyseessä on arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema pyhättö vuodelta 1843.
Kirkko on kolmas kirkko torin laidalla, sillä ensimmäinen Ulrika Eleonoran kirkko tuhoutui 1742. Toinen eli Elisabethin kirkko raunioitui Haminan palossa 1821. Aiemmat kirkot sijaitsivat nykyisen ortodoksikirkon paikalla.

C. L. Engelin suunnittelema Haminan kirkko. Kuvaaja Hjertzell Fritz 1882-1893. Museovirasto. Lähde Finna.

Entisten kirkkojen tontti annettiin Venäjän keisarin päätöksellä ortodoksiselle kirkolle. Luterilaiselle seurakunnan kirkolle tarvittiin uusi paikka. Kirkolle anottiin tonttia , jossa aiemmin sijanneessa komendantin talossa oli allekirjoitettu Haminan rauhansopimus vuonna 1809. Vahvistus saatiin ja kirkon peruskivi laskettiin 17.5.1839.

Kirkko toimi vuodesta 1843-2004 Haminan seurakunnan pääkirkkona, mutta Haminan ja Vehkalahden seurakuntien yhdistyttyä vuonna 2004 Vehkalahden Marian kirkosta tuli seurakunnan pääkirkko.
Olikin hämmentävää huomata kävellessä Raatihuoneen torilla, kun sen laidalla oli kaksi kirkkoa ja kolmannen kirkon torni näkyi muutaman sadan metrin päässä.

Kirkon kaksi Ruotsista hankittua barokkityylistä kynttiläkruunua vuosilta 1756 ja 1759 on pelastettu tuhoutuneesta Elisabethin kirkosta. Toisessa on kiinnityskoukun alapuolella koristeena Venäjän tsaarin kaksipäinen kotka ja toisessa lehväaihe. Kolmannen kynttiläkruunun on lahjoittanut apteekkari A. Lindeman.

Alttari on komea, puusta valmistettu, jossa on kaksiosainen alttaritaulu taiteilija Berndt Abrahan Godenhjelm käsialaa. Ylhäällä ”Kristuksen ylösnousemus” ja alla jäljennös Leonardo da Vincin ”Pyhä ehtoollinen”.
Sivulla olevat maalaukset ovat saksalaisen Auguste Ludvigin maalauksia.

Urut ovat urkurakentamo Veikko Virtasen valmistamat vuodelta 1989.

Marmoritaulussa on Tanskan konsulin J. S. Ingnatiuksen testamentti vuodelta 1837.

Kirkkolaiva 1700-luvulta on Koiviston kirkosta. Sen luovuttivat 27.3.1960 Koivisto-säätiön edustajat Haminan kirkon suojiin.

Kirkko kuuluu Haminan seurakuntaan ja istumapaikkoja siellä on 500.

Johanneksen kirkko
Raatihuoneentori 10
49400 Hamina

Kuvat ©Reiskat ja Reppu. Kaikki oikeudet pidätetään.

Jätä kommentti